sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pelkäsin-ettei-se-koskaan-valmistu -villapaita


Oli lokakuun 26. päivä, kun päätin ryhtyä suuren neuleen ääreen. Neuleen, jonka valmistumiseen tarvitsin uhrin, minkä jo etukäteen tiesin. Mutten tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tuon villapaidan mukana tullessaan: tuskaa, hikeä, kyyneliä ja kukkaron kevenemistä sekä sietämätöntä stressiä. Tuosta kaikesta olin autauaan tietämätön ennen kuin aloitin tuon villapaidan neulomisen. Emme koskaan saa tietää, olisinko tehnyt tuota neuletta, jos olisin tiennyt, mihin todellisuudessa ryhdyin.



Tässä oli vaadittu uhri:




Tuo tekele oli lojunut kaapissani lähes kaksi vuotta lähes käyttämättömänä. Päätin, että minun olisi aika luopua siitä, oli siinä sitten ollut miten iso työ silloin aikanaan. Vaikka se oli ensimmäinen iso vaatekappale, jonka olin tehnyt. Silti. The bitch had to go, näin roisimmin ilmaistuna.




Eli oikeastaan ennen itse projektin aloittamista, minun täytyi tuhota toinen tieltä, jotta saisin lankaa uudelle hankkeelleni. Siihen meni kaksi päivää. Onneksi oli kumppani avustamassa.


Alku oli hieman hankala jo oman niin kutsutun perfektionismin suhteen, mikä johtui Manos del Uruguay -langasta. Sen jälki on huomattavasti elävämpää ja langan paksuus vaihtelee välillä jopa melko radikaalistikin paksumman ja ohuimman kohdan välillä. Tuli sellainen olo, että en osaa neuloa, kun pinta ei ollut niin sileää, mihin olin tottunut. Onneksi toivun tästä jo viikon kahden jälkeen.




Hattunosto myös omalle siskolleni, joka auttoi minua työn kriisien keskellä. Tai ylipäätänsä antoi hyviä vinkkejä, miten neuloa kaksiosaisen paidan pyörönä ja yhtenä kappaleena kuten itse halusin laiskuuttani mukavuussyistä.

Motivaatiokin lisääntyi, kun villapaitaa pystyi jo koettamaan ylle ja nähdä, mitä siitä voisi tulla.








Sen jälkeen ne ongelmat alkoivatkin...

Kävi nimittäin ilmi, ettei lankani riittäisikään enää hihoihin ja kaulukseen. Fuck. Eiku, rähmä.

Vaadittiin plan B, mitä mulla ei ollut. Olin elänyt siinä uskossa, että lanka riittää, mutta olin laskeskellut määrän aika huolimattomasti...


Piti mennä lankaostoksille etsimään korviketta, sillä tiesin, ettei samaa lankaa samassa värissä enää löytyisi Suomen lankaliikkeistä.


Ihme kyllä, löysin yllättävän sopivan matchin:





Väri ja paksuus täsmäsivät aika hyvin. Pohdin liikkeessä, oliko tässä vastaus rukouksiini, olisiko ongelma sillä selvä?



No ei todellakaan.

Karhea ja kutittava Isoveli tulisi hihoihin eli käyttäessä se olisi suorassa ihokosketuksessa. Ajatus ei hivellyt mieltäni -ihostani puhumattakaan. Etenkin, kun muu osa puserosta olisi pehmeää, laadukasta ja 100 %:sta villaa. Ja just hihat -sekä mahdollisesti kaulus -olisivat kutittavaa halppislankaa. Enkä todellakaan ollut valmis purkamaan vartalo-osaa, tekemään sitä uudestaan Isoveikalla ja neuloisin sitten hihat ja kauluksen Clasical woolista. En todellakaan.

Muita sopivia vaihtoehtoja ei sitten löytynyt -ellei tekisi erivärisiä hihoja! 






Laitetaan siihen myös toista lankaa, niin näyttää enemmän suunnitellulta. Kriisistä selvitty.



Ei enää paljon jäljellä!

Paitsi yhteen ompelu. Voi, sitä mä en kyllä hallitse. Siitä tuli myös harmaita hiuksia, miten sen tekisin. En ollut tyytyväinen tähän jälkeen:






Jälleen kerran armas siskoni osasi neuvoa ja katsoin hänen suosittelemastaan nettisivusta neuvoja. Tuloksesta tuli huomattavasti tyydyttävämpi.


Mutta kaulus. Sitten tuli vastaan kaulus. Siskoni kuvaili sitä hyvin: "Näyttää kyllä aika tärkätylle", kun olin saanut sen juuri tehtyä. Ja niin se näyttikin. Joulukuu oli alkanut ja mulla -kuten viime postauksessa kerroinkin -oli muitakin käsitöitä puikolla ja toiset olivat joitakin kiireellisimpiä. Tämä jäi kiireen varjoon. Olihan se masentava purkaa ja tehdä uudestaan. Kokeilin isompaa puikkokokoa (siskoni neuvosta tämäkin -millainen katastrofi tästä olisi tullutkaan ilman tällaista vertaistukea ja neuvonantoa?) ja rukoilin parasta, sillä olisi liian traagista, jos potentiaalisesta villapuserosta tulisi (taas) käyttämätön pelkän kauluksen takia.


Voin kuitenkin sanoa, että onneksi lopussa kiitos seisoo:






Tai ainakin minä seison. Lopussa se minä seison, vaikka kaikkea sitä piti kestää.










Tuollaisten hetkien aikana tulee herkästi tippa linssiin (tai silmät yksinkertaisesti vuotavat kylmän ja viimaisen tuulen takia).




Malli: Drops 123-29 Jumper in moss st with cables in Nepal

Lanka: Manos del Uruguay Wool Clasica n. 600 g ja Drops Nepal 250 g

Puikot: 5 mm, 6 mm ja 8 mm pyöröpuikot

Ravelry-projekti: Cable sweater

Fiilis: Helpottunut, onneksi se valmistui.

Muuta: Sisätiloissa otetut kuvat antavat paremman kuvan siitä, miltä värit näyttäisivät luonnossa. Mikä on aika outoa, nyt kun asiaa ajattelee, sillä luonnossa (ulkona) otetut kuvat eivät vastaa todellisuutta niin hyvin. :D Kamera-asetuksilla on toki voinut olla osuutensa asiassa.



Nyt pitää mennä.


Kiitos ja ensikertaan!






4 kommenttia:

  1. Kivan näköinen villapaita tuskista huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin olen lopputulokseen aika tyytyväinen. :)

      Poista
  2. Hienosti sovellettu, kivannäköinen pusero :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun luonteella tuo soveltaminen menee helposti mukavuusalueeni ulkopuolelle. Onneksi tämä kuitenkin onnistui. :)

      Poista