torstai 12. maaliskuuta 2015

Krokon kokeilua ja foundation single crochet

Tänään tartuin pieneen haasteeseen virkkaamisessa ja opettelin pahaa mainetta niittäneen krokotiilivirkkaamisen. No pahaa ja pahaa, mutta jostakin olen lukenut, että sitä suositellaan vähän edistyneemmille tekijöille. En oikein ymmärrä, mistä sellainen suhina sen ympärille on tullut, minusta se oli kuitenkin ihan inhimillinen opeteltava. Tai tuli sellainen olo, että nyt sen handlaisi joten kuten ja jos se ei sitäkään, niin sain sentään ideasta kiinni.



Close enough. Tää oli sitä paitsi harjoituskappale.




Palautin samalla mieleeni jo viime joulukuussa opetellun foundation single crochetin. Sori, ei mitään tietoo, mikä se on suomeksi. Paremmin tietävät voisivat vinkata kommentteihin. :) Olen aidosti ihmeissäni siitä, etten ole ole törmännyt tuohon silmukkatekniikkaan ennen viime vuotta. Tosin asian yhteydessä ei voida varsinaisesti puhua "törmäämisestä". Ellei törmäämistä ole se, että googlataan tuntikaupalla (okei, pientä liioittelua) tapaa luoda joustavampia ketjusilmukoita. Kovan työn (eli ehkä 10 minuutin) jälkeen löysin tuon foundation -tekniikan. Ja voi pojat että olen iloinen, että löysin! (Oli meinaan kaiken sen työn arvoista.)


Mulla ainakin on se ongelma virkatessa, että ketjusilmukoista tulee helposti epätasaisia ja liian tiukkoja. Sellaiset on ikäviä pipon resorissa ja sitten pipo kiristää päätä. Lisäksi mua tympii niihin ketjusilmukoihin esim. kiinteiden silmukoiden tekeminen ja jos työn tekee pyörönä, niin se menee melko helposti kirteelle. What to do, what to do?


Ratkaisu ikuiseen pulmaasi on foundation single crohet! Sen innovatiivinen tekniikka perustuu kiinteiden silmukoiden ja ketjusilmukoiden yhtäaikaiseen tekemiseen vertikaalisessa suunnassa. Et enää tarvitse erillisiä hankalia ketjusilmukoita ja niiden ärsyttävää yhdistämistä, kun käytät foundation single crochet -metodia! Unohda siis kireät tai liian löysät ketjusilmut ja siirry foundation -tekniikkaan jo tänään!


Juu, eli tosiaan silmukat luodaan samalla, kun virkataan. Jos työssä pitää aloittaa kiinteillä silmukoilla, niin silloin tuolla tekniikalla tehdään ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita (=single crochet) samaan syssyyn. Ohjeita löytyy myös pylväille (foundation double crochet). Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Netti on täynnä blogeja aiheesta ja itse opin tuon jo ehkä seitsemännen youtube-videon kohdalla. ;)





Ketjusilmukat on kieltämättä yksinkertaisempi tehdä tai ainakin alussa muistaa. Nyt, kun mullakin oli tuosta aloitustavasta aikaa, niin tänään piti sitä tosiaan muistella uudestaan. Aion kuitenkin pitäytyä tuossa tavassa, se on musta paljon järkevämpi. Toki sen tekniikan opettelu vie hetken aikaa, jotta siinä saavuttaisi tasaisen käsialan. Mutta jos vertaan mun ketjusilmukoiden "tasaisuuteen", niin tuo uusi tekniikka on joka tapauksessa kotiin päin.


Hah, kun aloitin kirjoittaa tätä postausta, luulin olevani enemmän kikseissäni tuosta krokotiilivirkkauksesta, mutta kun pääsin hyvään paasausvauhtiin tuosta foundation -tekniikasta, niin ehdin jo innostua niin, että se nousi selkeästi suurempaan rooliin. :D


Mutta kyllä tuo krokovirkkauskin on jännä, saa nähdä jos intoa riittäisi aloittaa eräs työ (joka minut tämän opetteluun alunperin tänään innosti!) tässä lähiaikoina. Toivottavasti. :)

4 kommenttia:

  1. Ooh, mulle ihan uutta ja ihmeellistä, kiitos kovasti tämän jakamisesta :)

    VastaaPoista
  2. Jes, ihana kuulla, että ees yksi ihminen on hyötynyt tästä julkaisusta! Ilo oli kokonaan minun puolellani. :)

    VastaaPoista
  3. Seuraavaksi olisikin tarkotus itsekin perehtyä tuohon krokotiileilyyn... Jaiks! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Sillä saa helposti aikaan nättiä jälkeä -ja on kivaa virkatakin! :)

      Poista