Krokotiili-lapaset väriteemalla sekä purppuran pohdintaa

Terve vaan täältä takatalven keskeltä! Sain vihdoinkin kameramieheni ottamaan valoisan aikaan valmistuineista lapasistani kuvia.

Vielä toissa viikolla pääkaupunkiseudulla oli hyvinkin lämpimät säät ja muutaman päivään ei tarvinnut ollenkaan talvitakkia. Näiden lapasten ohje oli kädenlämmittimiin, ei lapasiin. Kuitenkin ajattelin, että mulla vilukissalla tulee pääsääntöisesti käytettyä enemmän lapasia, joten päätin tehdä niistä sellaiset.

Noiden lämpimien kelien aikana ehdin tosin vähän katua päätöstäni: hetken päästähän näitä tarvitsee vasta ensi syksynä! Mutta ma tahdoin lapaset ja lapaset ma tein.


Tänään taas räntää sataa vaakatasossa ja siitä syystä olen hyvinkin tyytyväinen, että saan käyttää uusia tumppujani, vaikkei keli ole muuten järin mieleinen.

Kuva, joka on lähinnä oikeita värejä.

Tutustuin kyllä krokotiilivirkkaukseen juuri sopivasti. Lapashaaveet minulla olivat jo helmikuussa ja jotain ehdin jo aloittaakin, kunnes luovuus kuoli teknisistä syistä. Uudet lapaset taas halusin uuden takkini takia: kävimme paremman puoliskoni kanssa shoppailemassa Lahden kirppareilla ja tuo purppura-unelma löytyi sieltä peräti niinkin kiskurihinnalla kuin 6,50 eurolla. Onneksi sellaista investointia ei tarvinnut tehdä, sillä talvitakit olivat paikassa alennuksessa 50 prosenttia. 3,25 €, sillä maagisella summalla kukkaroni nyörini aukasivat. ;)


Vaikkei noi värit olekaan mitkään supersuper matchmatch, niin silti ne sointuvat paremmin kuin esimerkiksi nämä mun vakkarilapaset.

Malli: Crocodile Cuff Mitts

Lanka: Drops Karisma

Koukku: 4 mm

Ravelry-projekti: Krokolapaset

Fiilis: Fuck yeah, osasin ees vähän soveltaa!

Samalla reissulla ostin toiselta kirpparilta sointuvan laukun.

Violetti ei värinä ole juuri koskaan erityisemmin säväyttänyt mua. Nyt kuitenkin minulla on yhtäkkiä kaikkialla fuksiaa ja purppuraa! En tajua, miten tässä on näin päässyt käymään. Aivan kuin en itse olisi valinnut värejä luokseni vaan väri on valinnut minut. No, salavihkaa ne ovat joka tapauksessa tulleet elämääni.

Kuten esimerkiksi nuo kengät: ne olivat pari vuotta sitten alessa Stokkalla ja muistaakseni muissa väreissä niitä ei saanut. Enkä minä varsinaisesti inhoa violettia, vaikkei se kuulu lempiväreihini. Kyllä sitä ihan mieluusti käyttää.

Nuo villasukat taas sain joskus useampi vuosi sitten mummoltani joululahjaksi. Kivat nekin, mutteivät ehkä väreiltää oma ykkösvalintani.

Tämän baretin lankaan ihastuin tosin pari kolme (?) kesää sitten. Sen värin minä valitsin. Mutta virkkasin siitä vasta viime kesänä.

Nämä poolopaidat ostin viimeksi UFF:lta. Toppi on kirpputorilta ja sukat mummolta (valitsin itse). Mutta kumpi tuli ensin muna vai kana? Olenko alkanut hyväksymään nämä värisävyt elämääni sen jälkeen, kun olen nähnyt niitä itselläni olosuhteiden "pakosta"? Mitä jos olen vain tottunut niihin? Tai olen oppinut näkemään purppurassa minua kiehtovat sävyt -niitäkin on kuitenkin monenlaisia!

Toissa jouluna sain lahjaksi siskoltani lankaa villatakkia varten. Arvatkaapa mitä väriä se oli? Möhkis vinkkaa.

Hauskoja maaliskuun rippeitä joka iikalle! :)

Krokon kokeilua ja foundation single crochet

Tänään tartuin pieneen haasteeseen virkkaamisessa ja opettelin pahaa mainetta niittäneen krokotiilivirkkaamisen. No pahaa ja pahaa, mutta jostakin olen lukenut, että sitä suositellaan vähän edistyneemmille tekijöille. En oikein ymmärrä, mistä sellainen suhina sen ympärille on tullut, minusta se oli kuitenkin ihan inhimillinen opeteltava. Tai tuli sellainen olo, että nyt sen handlaisi joten kuten ja jos se ei sitäkään, niin sain sentään ideasta kiinni.

Close enough. Tää oli sitä paitsi harjoituskappale.

Palautin samalla mieleeni jo viime joulukuussa opetellun foundation single crochetin. Sori, ei mitään tietoo, mikä se on suomeksi. Paremmin tietävät voisivat vinkata kommentteihin. :) Olen aidosti ihmeissäni siitä, etten ole ole törmännyt tuohon silmukkatekniikkaan ennen viime vuotta. Tosin asian yhteydessä ei voida varsinaisesti puhua "törmäämisestä". Ellei törmäämistä ole se, että googlataan tuntikaupalla (okei, pientä liioittelua) tapaa luoda joustavampia ketjusilmukoita. Kovan työn (eli ehkä 10 minuutin) jälkeen löysin tuon foundation -tekniikan. Ja voi pojat että olen iloinen, että löysin! (Oli meinaan kaiken sen työn arvoista.)


Mulla ainakin on se ongelma virkatessa, että ketjusilmukoista tulee helposti epätasaisia ja liian tiukkoja. Sellaiset on ikäviä pipon resorissa ja sitten pipo kiristää päätä. Lisäksi mua tympii niihin ketjusilmukoihin esim. kiinteiden silmukoiden tekeminen ja jos työn tekee pyörönä, niin se menee melko helposti kirteelle. What to do, what to do?


Ratkaisu ikuiseen pulmaasi on foundation single crohet! Sen innovatiivinen tekniikka perustuu kiinteiden silmukoiden ja ketjusilmukoiden yhtäaikaiseen tekemiseen vertikaalisessa suunnassa. Et enää tarvitse erillisiä hankalia ketjusilmukoita ja niiden ärsyttävää yhdistämistä, kun käytät foundation single crochet -metodia! Unohda siis kireät tai liian löysät ketjusilmut ja siirry foundation -tekniikkaan jo tänään!


Juu, eli tosiaan silmukat luodaan samalla, kun virkataan. Jos työssä pitää aloittaa kiinteillä silmukoilla, niin silloin tuolla tekniikalla tehdään ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita (=single crochet) samaan syssyyn. Ohjeita löytyy myös pylväille (foundation double crochet). Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Netti on täynnä blogeja aiheesta ja itse opin tuon jo ehkä seitsemännen youtube-videon kohdalla. ;)

Ketjusilmukat on kieltämättä yksinkertaisempi tehdä tai ainakin alussa muistaa. Nyt, kun mullakin oli tuosta aloitustavasta aikaa, niin tänään piti sitä tosiaan muistella uudestaan. Aion kuitenkin pitäytyä tuossa tavassa, se on musta paljon järkevämpi. Toki sen tekniikan opettelu vie hetken aikaa, jotta siinä saavuttaisi tasaisen käsialan. Mutta jos vertaan mun ketjusilmukoiden "tasaisuuteen", niin tuo uusi tekniikka on joka tapauksessa kotiin päin.


Hah, kun aloitin kirjoittaa tätä postausta, luulin olevani enemmän kikseissäni tuosta krokotiilivirkkauksesta, mutta kun pääsin hyvään paasausvauhtiin tuosta foundation -tekniikasta, niin ehdin jo innostua niin, että se nousi selkeästi suurempaan rooliin. :D


Mutta kyllä tuo krokovirkkauskin on jännä, saa nähdä jos intoa riittäisi aloittaa eräs työ (joka minut tämän opetteluun alunperin tänään innosti!) tässä lähiaikoina. Toivottavasti. :)

Road trippin' with Möhkis

Heissan! Käytiin Möhkön kanssa vähän pohjoisemmassa läheisiä ilahduttamassa läsnäolollamme. Mut ihan ensteks ennen sitä me kävimme kumppanini kanssa hänen serkkunsa häissä Kajaanissa ja seuraavana päivänä mä ja Möhköfantti matkasimme kahdestaan Ouluun.

Uupunut reissaaja

Ensimmäinen päivä Oulussa edellisen päivän hääjuhlinnan jälkeen oli aika unista. Niin voi käydä, jos ennen häitä on nukkunut alle viiden tunnin yöunet ja valvoo sitten lähes 22 tuntia. Joo, kumma että seuraavana päivänä väsytti. Möhkis ei valvonut läheskään niin paljon, mutta uinahti silti junamatkan jälkeen sohvan käsinojalle. Voi toista.

Reilu viikko siinä hujahti ja eilen tultiin takaisin kotiin. Mukava reissu oli. Ja kaiken lisäksi vielä hyödyllinen:


Koska vyyhdinpuut...

...ja kerijä.

Luksus, joka puuttuu kotoani.

Olenko se vain minä vai tuleeko kellekään muulle tästä mieleen avokado?

Kun kävin toissa kesänä avopuolisoni kanssa Virossa ostamassa useamman vyyhdin vironvillaa, en miettinyt ihan loppuun asti sitä työn määrää, mikä niiden kerimisestä syntyy. Eihän niitä tietty tarkoitus olisi muutenkaan kerralla laittaa rullalle, mutta oon huomannut, ettei mulla ole syntynyt kovin suurta mielenkiintoa aloittaa yhtään projektia näillä langoilla...


Onneksi on sukulaisia, joita käyttää hyväksi jotka antavat lainata välineitä. Nyt sitten on ees kolme vyyhtiä päihitetty kerän muotoon. :) Vielä on paljon kerittävää, mutten halunnut raahata matkatavaroisssani about kolmea kiloa lankaa. Piti kuitenkin mukaan mahduttaa vaatteita, joita ei ilmeisesti mielestäni koskaan voi olla reissussa liikaa (tämän johtopäätökseni tein matkalaukkuni koon perusteella).

Lankojen kerimisen lisäksi tuli puuhattua muuta mukavaa:

Ja mitä näistä saadaan?

Maukas brownie!

Kovasti oli tarkoitus neuloakin:

Mutta tohon lankasotkuun meni aika äkkiä hermot. Etenkin, kun sitä tuli purettua muutaman kerran ja tuotoksista tuntui tulevan väärän kokoiset. Mitä tuskaa.

Onneksi mukana oli toinenkin käsityö.

Tosin sen jatkaminen olisi ollut paljon helpompaa, ellei se olisi ollut aina varattu...

BUSTED MÖHKIS! Mä aloinkin jo ihmetellä, miten tuo työ oli menny noin nopeaa eteenpäin.

Kyllähän se, jos on oma pikku käsityöapuri.

Norsu ja hippo kaveristumassa

Paluumatkan Möhkö piti matalaa profiilia ja tuutui mamman projektipussukassa.

Niin sitä reissussa vaan tahtoo rähjääntyä.

Neulojan kädenlämmikettä

Välillä meidän kotona on hieman koleaa sisätiloissa ja tuntuu, että sitä tarvitsisi käsilleen jotain hihaa pidempää. Etenkin sormet ovat kuin jääpuikot ja jopa neulominen on nihkeää, vaikkakin se vähän pistääkin verenkiertoa liikkeelle, muttei tarpeeksi.

Ostin Kaapelitehtaan joulumyyjäisistä tällaista lankaa:

Jostain syystä nuo värit houkuttelivat

Kyseessä on Vanja Sean langat, pienet 20 gramman kerät. Kasvivärjättyjä ja suomalaisesta lampaanvillasta tehdyt. <3

Pitkän pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen päädyin malliin, jonka olin tehnyt jo aiemmin. Tai ainakin melkein. Yritin tehdä sormikkaita, mutta kolmen viimeisen sormen neulominen muuttui alkavien hellepäivien takia niin ylivoimaiseksi, että se työ sitten jäi. Mulla oli melkoinen kriisi siitä, että pilaisiko värien vaihtuminen tuon nätin lehtikuvion. Siksi sopivan mallin valitseminen kestikin jokusen aikaa. Kaikella sitä ihminen osaa itseään stressata...

Lahjaksi saatu kynttiläkin oli väreiltään hyvin samanhenkinen kuin lämmikkeeni

Kivat tuli, mutta nämä lähtee kyllä helposti pyörimään kädessä, jolloin kuviokin liikkuu ja se näyttää silloin vähän tyhmältä. Itse käyttöähän se ei toki varsinaisesti haittaa, mikä on hyvä juttu. Silti olisi kiva, että jos estetiikan takia neuloo tuollaista kuviota, niin se edes näkyisi fiksusti. Luulen kuitenkin, että voin elää asian kanssa. Ja jos en, niin siinäpä mainiota siedätyshoitoa.

Puikkoina mulla oli 2 mm:n ja 2,25 millin puikot. Näin ohkaisiin puikkoihin tottumattomana täytyy sanoa, että tuntui kuin ois hammastikuilla neulonut. Etenkin, kun neuloi kaksi oikein yhteen ja tunsi, miten puikko taipuu tiukahkon käsialani takia. Melkein pelotti, että joku kerta napsahtaa poikki, mutta ehjinä kuitenkin sitten lopulta säilyivät: puikot ja hermoni.

Ravelry-projekti: Leafy fingerless gloves



Ai niin! Pressa vahvisti avioliittolain sukupuolineutraaliksi! Hurraa! Sen kunniaksi julkaisen kuvan yhden taiteilijan (mun) kipsityöstä, joka kantaa nimeä "Tahdon". :)

Superia viikonloppua ja rakkautta kaikille! <3

Lämmikettä kaulalle

Olen sairastellut neljä viikkoa sitkeää flunssaa ja nyt alkaa pikku hiljaa helpottaa. Huomasin ulkona ollessani, että kaulani tarvitsi entistä parempaa suojaa ympärilleen eikä edes iso Revontuli-huivi riittänyt hommaan.

Niinpä tein itselleni äidin boleron ylijäämistä langoista kaulurin.

Malli: Koko perheen palmikkokaulurit (Mirja M)

Lanka: Garnstudio Drops Cotton Merino

Puikot: 3,5 mm ja 4 mm

Ravelry-projekti: Palmikkokauluri

Fiilis: Se meni paremmin kuin odotin.



Kauluri oli helppo kuin mikä. Itseäni näin väsyneenä ja nuhaisena epäilytti aloittaa työ, johon täytyi luoda yli sata silmukkaa ja neuloa pyörönä ilman, että työ menee kierteelle. Suureksi ilokseni sain homman käyntiin ilman ongelmia. Tämä valmistui hämmästyttävän nopeasti ja oli kyllä mukavaa neulottavaa. Palmikot toivat ihanaa "rytmiä" tekemiseen ja ohjeissakin kerrottiin, miten ne voi tehdä ilman apupuikkoa. Se varmasti nopeutti tekemistä.

Lanka oli miellyttävä neuloa. Olen tehnyt aikaisemmin kaulurin sukkalangasta ja se hieman kutittaa. Tuossa on noin 50/50 merinovillaa ja puuvillaa, jolloin se ei kutise ja lämmittää kuitenkin kivasti. Värikin "maastoutuu" hyvin takin väriin.

Tämä sopii myös sporttisemman takin alle lämmittämään, jolloin välttämättä tarvitse erikseen huivia. Ja oikein kylmillä säillä (tai kun on kurkku kipeä) laitan luultavasti tämän ja ison villahuivin päälle. Luulis tarkenevan.

Ja loppuun vielä Möhkis. Pitäähän ronsunkin blogissa näkyä, kun sitä niin on mainostettukin.

Huomion puute aiheutti Möhkössä vähän mielipahaa ja sain osakseni pientä mökötystä.

Mutta onneksi hän on nopea leppymään. :)

Oikein hyvää viikonloppua!

Pelkäsin-ettei-se-koskaan-valmistu -villapaita

Oli lokakuun 26. päivä, kun päätin ryhtyä suuren neuleen ääreen. Neuleen, jonka valmistumiseen tarvitsin uhrin, minkä jo etukäteen tiesin. Mutten tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tuon villapaidan mukana tullessaan: tuskaa, hikeä, kyyneliä ja kukkaron kevenemistä sekä sietämätöntä stressiä. Tuosta kaikesta olin autauaan tietämätön ennen kuin aloitin tuon villapaidan neulomisen. Emme koskaan saa tietää, olisinko tehnyt tuota neuletta, jos olisin tiennyt, mihin todellisuudessa ryhdyin.

Tässä oli vaadittu uhri:

Tuo tekele oli lojunut kaapissani lähes kaksi vuotta lähes käyttämättömänä. Päätin, että minun olisi aika luopua siitä, oli siinä sitten ollut miten iso työ silloin aikanaan. Vaikka se oli ensimmäinen iso vaatekappale, jonka olin tehnyt. Silti. The bitch had to go, näin roisimmin ilmaistuna.

Eli oikeastaan ennen itse projektin aloittamista, minun täytyi tuhota toinen tieltä, jotta saisin lankaa uudelle hankkeelleni. Siihen meni kaksi päivää. Onneksi oli kumppani avustamassa.

Alku oli hieman hankala jo oman niin kutsutun perfektionismin suhteen, mikä johtui Manos del Uruguay -langasta. Sen jälki on huomattavasti elävämpää ja langan paksuus vaihtelee välillä jopa melko radikaalistikin paksumman ja ohuimman kohdan välillä. Tuli sellainen olo, että en osaa neuloa, kun pinta ei ollut niin sileää, mihin olin tottunut. Onneksi toivun tästä jo viikon kahden jälkeen.

Hattunosto myös omalle siskolleni, joka auttoi minua työn kriisien keskellä. Tai ylipäätänsä antoi hyviä vinkkejä, miten neuloa kaksiosaisen paidan pyörönä ja yhtenä kappaleena kuten itse halusin laiskuuttani mukavuussyistä.

Motivaatiokin lisääntyi, kun villapaitaa pystyi jo koettamaan ylle ja nähdä, mitä siitä voisi tulla.

Sen jälkeen ne ongelmat alkoivatkin...

Kävi nimittäin ilmi, ettei lankani riittäisikään enää hihoihin ja kaulukseen. Fuck. Eiku, rähmä.

Vaadittiin plan B, mitä mulla ei ollut. Olin elänyt siinä uskossa, että lanka riittää, mutta olin laskeskellut määrän aika huolimattomasti...


Piti mennä lankaostoksille etsimään korviketta, sillä tiesin, ettei samaa lankaa samassa värissä enää löytyisi Suomen lankaliikkeistä.

Ihme kyllä, löysin yllättävän sopivan matchin:

Väri ja paksuus täsmäsivät aika hyvin. Pohdin liikkeessä, oliko tässä vastaus rukouksiini, olisiko ongelma sillä selvä?

No ei todellakaan.

Karhea ja kutittava Isoveli tulisi hihoihin eli käyttäessä se olisi suorassa ihokosketuksessa. Ajatus ei hivellyt mieltäni -ihostani puhumattakaan. Etenkin, kun muu osa puserosta olisi pehmeää, laadukasta ja 100 %:sta villaa. Ja just hihat -sekä mahdollisesti kaulus -olisivat kutittavaa halppislankaa. Enkä todellakaan ollut valmis purkamaan vartalo-osaa, tekemään sitä uudestaan Isoveikalla ja neuloisin sitten hihat ja kauluksen Clasical woolista. En todellakaan.

Muita sopivia vaihtoehtoja ei sitten löytynyt -ellei tekisi erivärisiä hihoja! 

Laitetaan siihen myös toista lankaa, niin näyttää enemmän suunnitellulta. Kriisistä selvitty.

Ei enää paljon jäljellä!

Paitsi yhteen ompelu. Voi, sitä mä en kyllä hallitse. Siitä tuli myös harmaita hiuksia, miten sen tekisin. En ollut tyytyväinen tähän jälkeen:

Jälleen kerran armas siskoni osasi neuvoa ja katsoin hänen suosittelemastaan nettisivusta neuvoja. Tuloksesta tuli huomattavasti tyydyttävämpi.

Mutta kaulus. Sitten tuli vastaan kaulus. Siskoni kuvaili sitä hyvin: "Näyttää kyllä aika tärkätylle", kun olin saanut sen juuri tehtyä. Ja niin se näyttikin. Joulukuu oli alkanut ja mulla -kuten viime postauksessa kerroinkin -oli muitakin käsitöitä puikolla ja toiset olivat joitakin kiireellisimpiä. Tämä jäi kiireen varjoon. Olihan se masentava purkaa ja tehdä uudestaan. Kokeilin isompaa puikkokokoa (siskoni neuvosta tämäkin -millainen katastrofi tästä olisi tullutkaan ilman tällaista vertaistukea ja neuvonantoa?) ja rukoilin parasta, sillä olisi liian traagista, jos potentiaalisesta villapuserosta tulisi (taas) käyttämätön pelkän kauluksen takia.

Voin kuitenkin sanoa, että onneksi lopussa kiitos seisoo:

Tai ainakin minä seison. Lopussa se minä seison, vaikka kaikkea sitä piti kestää.

Tuollaisten hetkien aikana tulee herkästi tippa linssiin (tai silmät yksinkertaisesti vuotavat kylmän ja viimaisen tuulen takia).

Malli: Drops 123-29 Jumper in moss st with cables in Nepal

Lanka: Manos del Uruguay Wool Clasica n. 600 g ja Drops Nepal 250 g

Puikot: 5 mm, 6 mm ja 8 mm pyöröpuikot

Ravelry-projekti: Cable sweater

Fiilis: Helpottunut, onneksi se valmistui.

Muuta: Sisätiloissa otetut kuvat antavat paremman kuvan siitä, miltä värit näyttäisivät luonnossa. Mikä on aika outoa, nyt kun asiaa ajattelee, sillä luonnossa (ulkona) otetut kuvat eivät vastaa todellisuutta niin hyvin. :D Kamera-asetuksilla on toki voinut olla osuutensa asiassa.

Nyt pitää mennä.

Kiitos ja ensikertaan!